Sano se kukkasin!

HEINÄKUU kukat: leikko- ja ruukkugerbera


Kuvassa ruusu ja gerbera

Gerbera on suomalaisittain verrattain tuore koristekasvi, sillä se yleistyi vasta 1980-luvulla. Gerberan viljelyhistoria ulottuu kuitenkin yli sadan vuoden taakse.

Ensin gerbera tunnettiin lähes pelkästään leikkokukkana, mutta siitä on vähitellen tullut myös suosittu ruukkukukka. Sisäkasvin maineestaan huolimatta gerbera menestyy hyvin ulkona. Tavallisiksi ruukkukasveiksi jalostetut lajikkeet viihtyvät mainiosti aurinkoisella paikalla, kunhan ne ovat sateelta suojassa. Tarjolla on myös erityisesti ulkokäyttöön tarkoitettuja gerberoita, jotka kestävät sadetta sisäkasveja paremmin.

Ruukkugerberoiden hoidoksi riittää säännöllinen kastelu lannoitevedellä ja kuivuneiden kukintojen poisto.

Koko kukkavarsi kannattaa naksauttaa taivuttamalla tyveä myöten pois, jotta kasviin ei jää rumia ja harmaahomeelle maittavia tynkiä.
 

Leikkogerberoiden kukkakoko vaihtelee herkän pienikukkaisista aina massiivisiin, halkaisijaltaan yli kymmensenttisiin. Gerberat kestävät maljakossa toista viikkoa, kunhan maljakkovedessä on kukkavirkistettä. Varsiin kannattaa leikata myös pari kertaa viikossa uudet imupinnat. Jos kimpussa on muitakin kukkia, mahdolliset veteen ulottuvat lehdet on syytä poistaa.

Leikkogerbera on kuin luotu kesäiseksi hääkukaksi. Siitä syntyy näppärästi sulhasen kukkaviehe, ja morsiuskimppuun se tuo näyttävää tyylikkyyttä.

Tiesitkö tämän gerberasta?

Gerbera-nimi syntyi jo 1737. Silloin hollantilainen kasvitieteilijä Jan Fredric Gronovius nimesi Etelä-Afrikasta löytämänsä kasvin saksalaisen Traugott Gerberin mukaan.

Varsinaisen gerberanviljelyn alkusoittona oli, kun englantilainen Robert Jameson löysi myöhemmin mielenkiintoiselta näyttävän gerberalajin Etelä-Afrikasta läheltä Barbertonin kaupunkia 1878. Nykyinen gerbera on syntynyt tämän Gerbera jamesonii -nimen saaneen lajin ja Gerbera viridiflora -lajin risteymänä.

Ensimmäisiä jalostettuja gerberoita esiteltiin 1890-luvulla, ja gerberan siemeniä oli myynnissä kiinnostuneille jo 1904. Varsinaiseen suosioon leikkokukkana gerbera ponnahti 1950-luvun lopulta lähtien.

Sukulaistensa auringonkukan ja krysanteemin tapaan gerberan kukalta näyttävä osa on itse asiassa kukinto, jossa on satoja pieniä kukkia. Reunimmaisilla kukilla on pitkät, kielimäiset terälehdet, ja lähellä keskustaa olevat kukat ovat pieniä ja putkimaisia.
 


Kuvassa pinkki violetti kimppu

Takaisin sivun alkuun